The Unikoulu Vol 527 - Koko yö omassa sängyssä.

Muut odottavat juhannusta, josko silloin olisi purettu osat rajoituksista ja pääsisi juhannuksen viettoon mökille. Minä odotan juhannusta, koska silloin voimme pitää Pikkuveljelle unikoulun.

Olen nimittäin expertti unikouluissa, kaiken tiedon kahminut ja kaikessa kokeilemassani onnistunut. Palan halusta päästä testaamaan, oliko kyse vain hyvästä tuurista, sopivista geeneistä vai puhtaasta taidosta ja kuiden asentoihin vaikuttamisesta. Palan halusta pitää unikoulua, koska uni on minulle prioriteettilistan kärkikahinoissa.  

Olemme pitäneet Neealle unikoulua jos jonkinmoista. Klassisen tassuttelu-unikoulun 7 kk iässä, pistäytymis- alias huudatusunikoulun noin vuoden iässä itsenäiseen nukahtamiseen ja hivuttautumisunikoulun reilun kahden vuoden iässä uudestaan itsenäisen nukahtamisen opetteluun. Kaikki ovat toimineet kuin oppikirjojen mallioppilaalla. Tassuttelu-unikoulu puri kolmessa yössä, joina äiti nukkui muualla. Huudatusunikoulu ei ollut huudatusta nähnytkään, sillä koko koulu vaati ensimmäisenä iltana huutoa vain 10 minuuttia ja seuraavana alle minuutin ja sen jälkeen sänkyyn jäätiin ilman protesteja – jopa vuoden verran! Isojen tyttöjen sänkyyn siirtymisen homma riistäytyi taas käsistä,  kun sänkyyn ei olisi yksin jääty millään. Puolisen vuotta jaksettiin hengailla pimeässä huoneessa unta odottaen, sitten oli taas pakko tehdä jotain: hivuttautumisunikoulun myötä minä itse -iässä oleva tyttö jää taas huoneeseensa hakemaan unta, ihan itse. Hän saattaa yksinään leikkiä puolikin tuntia, laulella sängyssä tai välillä huudella keksittyjä tai oikeita tarpeitaan. On annettu touhuta omiaan, kunhan pysyy huoneessaan ja lopulta aina on uni voittanut.

Pikkuhiljaa öihin hiipi kuitenkin uusi haaste, jolle ei ennen tätä ole jaksettu tehdä yhtikäs mitään. Viimeinen niitti oli kuitenkin kolme yötä sitten, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Neea on öisin ottanut salakavalan tavan hiipiä sänkyymme keskellä yötä. Aluksi se oli oikeastaan ihan fine, että tuli jatkamaan unia meidän väliimme, eikä itse tarvinnut kesken unien nousta sängystä hyssyttelemään itkevää lasta, silittelemään sängyn viereen ja ninjana koettaa poistua paikalta, kun itselläkin jo silmät ristissä. Ei muuten niljailut auttaneet: vaikka taapero olisi jo syvään uneen vaipunut, niin kyllä heräsi siihen, että kättäsi äänettömästi liikautit, saati sitten, että olisi oikein ovelle asti päässyt. Niin monena aamuna kävin herättämässä sekä taaperon että miehen vieretysten uinumasta. Mies kippuralla tytön sängyssä tai molemmat kovalla lattialla kainalokkain tuhisemassa.

Pikkuveljen syntymän myötä siirryin itse nukkumaan vauvan kanssa vierashuoneeseen. Vauvan heräämisten lisäksi en tarvinnut yhtään ylimääräistä actionia öihini. Mies hoitakoon tytön yöheräilyt jatkossakin. Satunnainen yöheräily oli isosiskon osalta jo historiaa, nyt herättiin kyllä ihan jokaikinen yö. Samaan syssyyn hän itse halusi eroon yövaipasta, mikä hänelle ilomielin suotiin, mutta mikä tarkoitti myös riskiä lainehtelevista lakanoista. Eikä pelkkää riskiä vaan ihan päästiin tätä myös käytännössä todistamaan.

Mainitsemani viimeinen pisara olikin, kun lainehtivat lakanat löytyivät yksi yö tytön huoneen sijaan meidän makkarista. Silloin riitti ja mieskin oli valmis taas uudenlaiseen haasteeseen. The Unikoulu vol Next Level.  

Sovimme Neean kanssa haasteen pelisäännöt:

1.     Jokaisesta omassa sängyssä nukutusta yöstä saa tarran

2.     Viidestä tarrasta saa itse valitsemansa lelun

3.     Neea halusi ”Dinosauruksen, mikä on oranssi” Myöhemmin määreiksi lisättiin vielä, että pitää olla kova ja ei saa olla pelottava.

4.     Yöllä saa huutaa isiä ja käydä esim vessassa, mutta tämän jälkeen unia pitää jatkaa omassa huoneessa.

Haasteesta, pelisäännöistä ja erityisesti dinosauruksesta puhuttiin pitkin päivää ja muistutettiin vielä illalla nukkumaan mennessä. Ja kas, eka yö pysyttiin sängyssä. Ja toinen. Molempina öitä toki klo 4 herätettiin isäntä vessareissukaveriksi. Mutta viis siitä, unet jatkuivat omassa sängyssä aamuun saakka. 2/5 – tämähän tarkoittaa sitä, että tässä joutuu tosissaan ryhtyä metsästämään oranssia dinosaurusta! Googlettelin aikani, mutta keskittymistason ollessa nolla turhauduin, etenkin kun näytin tytölle yhtä ja se oli kuulemma liian pelottava, tuskastuin. Turvauduin yhden yleishyödyllisen Facebook-ryhmän kaikkitietävien salapoliisien apuun ja sain niin monta vinkkiä, että tuli oikein valinnan vaikeus.

Eilen illalla, kolmannen yön edessä, olin jo skeptinen: näinköhän tämä homma oikeasti jatkuu. Mutta äläpäs mitä – neitokainen se vaan sinnikkäästi nukkui jälleen kerran omassa sängyssään. Tässähän joutuu yhden oranssin dinosauruksen kaveriksi hankkimaan pinkin, keltaisen ja vihreänkin – näistäkin nimittäin tyttö jo ennätti kuvia katsellessa eilen haaveilla.

Jään odottamaan dinosaurusta. Ja jään odottamaan, että saan antaa dinosauruksen tyttärelleni.

Ja mitä tulee juhannuksena pidettävään vauvan unikouluun. Olen hyvin luottavainen, että kun Korona maailmasta väistyy, alkaa auvoiset olot paitsi arjessa harrastuksineen, töineen ja leikkitreffeineen myös unineen ja tämä äiti saa painaa päänsä tyynyyn ja nostaa sen vasta aamulla. Sovittu?