Maalaiset julkisessa liikenteessä

Me asutaan ihan maalla. Tuossa vieressä huojuu kaurat pellossa, peurat syö mun pinaattiviljelmät yöpalaksi ja lähikauppaan on matkaa 14 kilometriä. Silti meillä on monta melko kaupunkimaista asiaa, joita en osannut edes ottaa huomioon maalle muuttaessamme. Paitsi että meille tulee katuvalot 100 metrin päähän, tänne syrjäkylälle kulkee myös säännöllinen bussien reittiliikenne. Todella lohduttava ajatus, mikäli sattuisi käymään niin, ettei auto joku aamu starttaakaan: mulla on siis ainakin teoriassa olemassa joku plan B. Tai oikeastaan plan C tai D.

Mikäli auto oikeasti hajoaisi ja kaupunkiin olisi pakko päästä luottaisin täysin rinnoin Diplomiteekkarin kykyyn ratkaista vika kuin vika vaikka silmät kiinni jääpuikko haarovälissä. Mutta voi käydä niinkin, ettei Diplomiteekkari olisi saatavilla. Silloin ensimmäisenä huhuilisin kyytiä kylän omasta Facebook-ryhmästä. Mutta jos tämäkään ei tärppäisi ja jos aikataulut sattuisivat TKL-jumalan armosta natsaamaan, voisin harkita kipittäväni 1,5 km lähimmälle bussipysäkille ja hyppääväni kyytiin. Jos siis minulla sattuisi olemaan käteistä lompakossa. Useimmiten ei ole.

Äitiysloma on kuitenkin saanut mieleni erikoisella tavalla seikkailutuulelle. Samoin viime vuoden bussireittejä koskeva vyöhykeuudistus. Tämä kylä on nyt TKL:n piirissä ja bussilla voi huristella kuin kaupunkilainen konsanaan, nimittäin vaunujen kanssa ihan ilman maksua. Äitiysloman lopun häämöttäminenhän tarkoittanee sitä, että tulot tippuvat hoitorahalle eli käytännössä nollille, joten asenteella "säästö se on pienikin säästö" -päätin viime torstaina hypätä Mondeon sijaan Nyssen kyytiin. Tai. Pikemminkin motivaationa oli uteliaisuus, seikkailun halu ja ajan kuluttaminen. Neiti NööNöö kun herää aamuisin klo 5, tuntuvat nämä päivät rehellisesti ottaen joskus ihan turkaisen pitkiltä, jolloin mikä tahansa action saattaa pelastaa päivän.

Suunnitelma oli tämä: Bussilla kaupunkiin jumppaan ja jumpan jälkeen takaisin kotiin.
Bussiaikatauluun tutustuttuani sunnitelma päivittyi näin: Bussilla kaupunkiin jumppaan, jumpan jälkeen lounaalle ja ehkä kauppaan ja sitten bussilla kotiin.

Toteutus meni kutakuinkin näin:
klo 8.45 matkaan kotoa: kävelyä 1,5 km ja päälle 15 min bussin odottelua. Olin varannut rutkasti aikaa, koska lähdin reissuun kaupunkirattailla ja yöllä oli satanut lunta, enkä ollut varma, miten hidasta meno maantietä pitkin kärrytellessä olisi. Hyvin kulki.
9.25 bussin kyytiin. Yksi muu matkustaja. Ei taida olla täällä riskinä, ettei mahtuisi vaunujen kanssa mukaan! Matkan varrelta kyytiin astui myös kourallinen koululaisia.
9.55 perillä jumppapaikan edessä.
10-10.45 kyykkääkyykkääjaksaajaksaa
11 lounaalle kahvilaan. Vauvalla menee hermot, joten visioimani rauhallinen kahvitteluhetki Aamulehden parissa muuttuu vaunukäppäilyksi ja ystävän kanssa puhelimessä juoruiluksi. Hyvä hetki sekin, tosin sormet jäätyy. Kaupan jätin välistä, sillä keskustan ainoa ruokakauppa on lakkautettu isojen automarkettien vallattua kaupungin laitamat.
12.20 Paluubussin kyytiin. Saan yksityiskuljetusta, ellei oteta laskuihin sitä papparaista, joka Sorvan kylältä hyppäsi kyytiin tehdäkseen kunniakierroksen meidän kylän kautta matkalla kaupunkiin.
12. 45 perillä kylällä ja edessä 1,5 km kärryttely kotia.
13.15 kotona. Kauhee nälkä, kun lounastelu meni miten meni ja johan siitäkin on aikaa!

45 minuutin jumppaan kului siis 4,5 tuntia. Jumpan lisäksi sain reilun tunnin kävelyä ja lounashetken sekä maisemareittielämyksen maalaisteitä pitkin.

Ei nyt mitään ilotulitusta tai muuten maailmankäsitystäni mullistavaa, mutta voipi olla, että teen saman tempun myös ensi torstaina.