Pidän sinusta huolta

Jännitin jonkin verran etukäteen, miten koirat suhtautuvat uuteen perheenjäseneen. Ja miten vauva suhtautuu haukkuvaan karvakaksikkoon. Raskausaikana varsinkin Iita tykkäsi makoilla pää minun vatsani päällä. Varsinainen mahavartiolaitos <3. Sikiö kuulema kuulee ja muistaa kuulemiaan ääniä hyvinkin varhain, joten uskon, että koirien äänet ovat olleet hänelle tuttuja jo mahassa.

Mahavartiolaitos. 

Elma oli koko kevään kasvattajan luona oman pentuprojektinsa parissa ja myös Iita vietti siellä lokoisia päiviä viimeiset kaksi viikkoa raskaudestani. Käytiin hakemassa koirat kotiin vasta, kun olimme viettäneet pari päivää ihan rauhassa omassa kodissa kolmestaan pienen nyytin kanssa.

Olin alkuun hyvinkin tarkka, etteivät koirat kuljeta vauvaan pöpöjä. Nuuskimaan sai tulla luvan kanssa, mutta muuten sai pitää vähintään puolen metrin turvaetäisyyttä.

Tuntui oppi menevän koirille perille hyvinkin, sillä antavat vauvan edelleen olla omassa rauhassaan huolimatta siitä, että enää turvaraja koskee vain öisin ottaessani vauvan viereeni yöimetyksille. Tämä sen takia, ettei nukahtaessani koiran ja vauvan välillä pääse tapahtumaan mitään yllättävää.

Miten koirien ja vauvan kanssa yhteiselo sitten näkyy meillä arjessa?


Tervehtiminen

Kun tulen vauva kanssa kotiin, lasken vauvan turvakaukalossa eteisen lattialle ja käyn vapauttamassa koirat kodinhoitohuoneesta. Koirat ovat niin intoa piukassa jälleennäkemisen riemusta, että jos vauva on nukahtanut automatkalla, herää hän viimeistään tässä kohdin. Iita ei minun näkemisen innoltaan edes ehdi huomaamaan vauvaa. Elma käy nopeasti kurkkaamassa kaukaloon: "Jaa taas toi...".

Haukkuminen

Meillä koirat haukkuvat kolmelle asialle: Kun meille tulee vieras, kun koirat luulevat, että meille on tulossa vieras ja kun telkkarissa näkyy koira tai muu koiraksi luokiteltava otus, kuten piirroskoira tai mikä tahansa Avaran luonnon eläin (Ennen rentouttavaan sunnuntaiaamuuni kuului kuunnella Avaran luonnon selostusta, eipä ole enää kovin rentouttavaa ja Avaran luonnon juonen käänteet ovat jäänyt minulta pimentoon viimeisen neljän vuoden ajalta). 

Vauva reagoi haukkumiseen yllättävän harvoin. Oikeastaan vain, mikäli hän on juuri nukahtanut rinnalle ja koirat lähtevät kilpahaukuntaan metrin säteeltä. Kyllä saavat koirat siinä vaiheessa kyytiä ja nolona painuvat sohvan nurkkaan miettimään, että kannattiko herättää vauva. Vauvan surkuilme säihkähtämisestä on jotain niin liikuttavaa ja samaan aikaan hyvin sydäntäsärkevää. Eniten särkee väsyneen äidin sydäntä vauvan herääminen, kun on muutenkin nukuttu huonosti.
Pääsääntöisesti vauva ei onneksi päiväunillakaan haukkuun herää, korkeintaan havahtuu oikomaan jäseniään ja jatkaa suloista tuhisemistaan.

Osa laumaa

Vaikka koirat eivät tunnu vauvaa juuri huomioivan, huomaan välillä ihan pienistä jutuista, miten he ovat hänet osaksi laumaansa ottaneet.

Imetyshetki on meillä pyhä ja koirat antavat hienosti silloin tilaa. Rapsutuksia tullaan kerjäämään vasta kun syli on vapaa. Tietävät olevansa nyt pahnan pohjimmaisia laumassa.

Yllättävintä oli kuitenkin huomata Elman reaktio, kun meillä oli vieras koira kylässä, jota päästettiin nuuhkimaan varovasti vauvaa. Elma oli repiä villahousunsa seuratessaan touhua sohvalta. Murisi ja ärisi: "Meidän vauva, älä luulekaan koskevasi!!!".

Oman vuoron odottaminen

Ennen olin tosi tarkka, että ruoka annetaan koirille aamulla heti herätessä ja iltapäivällä heti kun tullaan töistä. Tällöin ruokailuväli on aina n. 12 h. Nyt ruoka annetaan kun muistetaan. Aamuruoka saattaa odottaa itseään puoleen päivään ja iltaruoka myöhään iltaan. Usein syynä ei ole se, etten muistaisi ruokkia vaan se, että en ole muistanut ottaa ruokaa pakkasesta sulamaan. Meillä koirat syö raakaruokaa ja yhdestä 500 gramman pötköstä riittää kolmeen ruokintakertaan, eli 1, 5 päiväksi. On varmaan jotenkin imetyksen syy, että asioita voi todella tehokkaasti unohtaa kävellessään keittiöistä työhuoneeseen arkkupakastimelle.  Paljon helpompi muistaa ottaa sieltä jäätelö kuin koiranruoka.

Ilmaantuisiko ruoka kippoon, jos riittävän kauan tuijotan jääkaapinovea?

Onneksi Iita ehti oppia sisäsiistiksi ennen vauva tuloa ja onneksi sillä on vielä parempi rakko kun Elmalla (joka jossain vaiheessa ei kestänyt edes työpäivän vertaa - syytän kyllä osittain myös Elman luonnetta olla vähän ikävöivä hermoheikko, se on onneksi helpottanut Iitan tulon myötä). Koirat siis pääsevät ulos, kun hetki on hyvä. Välillä sitä joutuu etenkin aamuisin odottamaan, jos olen yksin kotona ja vauva vaatii extra paljon huomiota. Onneksi asumme omakotitalossa ja voin tarvittaessa vain avata ulko-oven. Mieluiten kuitenkin annan koirien ulkoilla kunnolla, joko pihalla vapaana touhuten valvovan silmäni alla tai sitten lähdemme ihan kunnon vaunulenkille.

Vaunulenkit

Tallensin ensimmäisen vaunulenkkimme lyhyeksi videoksi instagramiin. Videolla näkyy enemmän taivasta ja ojanpohjaa kuin itse toimintaa. Tottakai minun piti hoitaa koko karavaani kerralla, kun ensimmäistä kertaa uskaltasin vauvan syntymän jälkeen vaunuttelemaan. Koirat matkaan ja menoksi. Kestin sitä sirkusta 10 minuuttia. Yksi juoksee renkaiden alle, minkä ehtii, vetää niskansa solmulle ja haukkuu talitinteille. Toinen ei suostu kävelemään kuin metrin päässä vaunuista - keskellä tietä.

Toisella kerralla muistin ottaa mukaan namipussin ja johan rupesi nätti sipsutus vaunujen vasemmalla puolella maistumaan. Kurissa ja ruodussa, on meidänmotto kun vaunujen kanssa köpötellään. Ja sen huomaa, sillä kun pääsen koirien kanssa liikenteeseen ilman vaunuja, löydän itseni pohtimasta, mihin on kaikki hihnakäyttäytymiseen hukattu vaiva valunut.

Vaunulenkit kiteyttävät mielikuvani äitiysloman auvoisuudesta. Koirat, vauva ja minä. Ei mihinkään kiire. Kirpakka syysaurinko värjää vaahteranlehdet palavan punaisiksi  ja minä vain mietin, miten siistiä tämä kaikki on.

Huoli koirien ja vauvan yhteiselosta on siis ollut turhaa. Jännä nähdä, miten käy, kun vauva muuttuu taaperoksi. Jo nyt Iita on joutunut pienten tahmatassujen uhriksi vauvan kiskoessa Iitaa korvasta. Iita vain on. Antaa kiskoa. Hän tietää, että voi poistua koska vain paikalta. Mutta juuri nyt on tärkeää pitää huolta perheen pienimmästä. Pestä pienet piparivarpaat, nuuhkutaa korvaa ja näyttää mammalle, että tämä on meidän pikkusisko. Perheen tärkein silmäterä.