Kerholainen
Meidän pikkutoukka on vajaa 3 kk, ja jo on aika hankkia kerhotossut. Syksyn myötä kaikenlaiset aktiviteetit täyttävät pikku hiljaa kalenteria. Ja kiva niin, koska päivät kotona omalla porukalla... p i t k i ä !
Tiistaisin harrastetaan tässä ihan lähellä. Maalainen arvostaa ihan eri sfääreihin sitä, jos johonkin pääsee jalkaisin. Tottijärvellä pidetään Nokian seurakunnan perhekerhoa kerran viikkoon ja voi kuinka riemumielin me sinne ekaa kertaa astelimmekaan.
Kerho alkaa jo klo 9, joten lähtö aiheutti hieman päänvaivaa: Neiti kun tykkää nukkua puoli yhdeksään ja minä puolestaan halusin kävellä kerholle ainaisen autoilun sijaan. Matkaa 2 km, eli n. 20 min. Viittä vaille puoli päätin, että jos neiti ei puolelta herää, mennään autolla. Neiti heräsi noin minuutti tämän ajatuksen jälkeen. Tuumasin sen olevan merkki siitä, että kävely tekee meille tosiaan hyvää.
Nappasin neidin vaipan ja vaatteiden vaihtoon ja lykkäsin hänet enempiä kyselemättä maantiejyriimme. Aamumaidon ennättäisi saada kerholla. Jos nyt jäisimme evästämään, oltaisi maailmalla vasta kun kerhotädit sanoisivat heippaheippaa pikkukerhottelijoille.
Aamussa oli lupausta syksystä. Sumu levittäytyi pelloille ja ötökät olivat virittäneet seittejään taideteoksiksi. Oli pakko napata kuva silläkin uhalla, että vauva hermostuu liikkumattomissa vaunuissa. Naapurin hevoset näyttivät majesteettiselta laitumellaan usvan keskellä. ( Tästä en enää kuvaa uskaltanut napata, mutta voitte kuvitella sen näyn.)
Ja me intoa puhkuen kipitimme läpi kylänraitin kohti seurakuntataloa. (Me= minä, Vauva jatkoi uniaan vaunuissa).
Tottijärvi on sen verta pieni paikka, että perheiden on puhallettava yhteen hiileen pitääkseen palvelut (=koulu ja päiväkoti) omalla kylällä. Sama henki näkyi kerhossa. En osaa selittää sitä, mutta se vain näkyi, kuului ja tuntui. Ja tälle mammalle, jolla ei liikaa tottijärveläisiä tuttuja ole, tällainen kerho on melkoinen pelastusrengas. Eihän vauva vielä siitä mitään ymmärrä, että paikalle on katettu valmis aamupala, äiti saa hetken askarrella ja laulaa luikauttaa pari kerholaulua. Itse asiassa vauvasta koko kerhokokemus ja kerhomummon sylissä istuskelu äidin aamupalan ajan taisi olla sen verta rankkaa puuhaa, että pikku neiti tuupertui askarteluhetken päätteeksi pikkupäikkäreille. Mutta äidille, oi että oli luksusta saada äitiseuraa, ohjattua ohjelmaa ja hyvää mieltä. Ja se askartelu - neiti viihtyi kerhotädin sylissä sen aikaa, kun minä sain näperrellä saksien liiman ja kartongin kanssa toukalle ihan oman kerhokortin. Kortti esittää räsymattoa ja siihen liimataan tarra joka kerta, kun ollaan paikan päälle selviydytty. Ja siitä tuli niin soma!!!
Kerhotossuja ei ihan vielä ole hankittu, eiköhän hetki pärjätä vielä ilmakin, mutta kerhoiluun jäätiin kerrasta koukkuun. Etenkin kun siellä käy myös vauvelin boyfriendehdokas, pari viikkoa vanhempi vauveli samalta kylältä. <3.
Tiistaisin harrastetaan tässä ihan lähellä. Maalainen arvostaa ihan eri sfääreihin sitä, jos johonkin pääsee jalkaisin. Tottijärvellä pidetään Nokian seurakunnan perhekerhoa kerran viikkoon ja voi kuinka riemumielin me sinne ekaa kertaa astelimmekaan.
Kerho alkaa jo klo 9, joten lähtö aiheutti hieman päänvaivaa: Neiti kun tykkää nukkua puoli yhdeksään ja minä puolestaan halusin kävellä kerholle ainaisen autoilun sijaan. Matkaa 2 km, eli n. 20 min. Viittä vaille puoli päätin, että jos neiti ei puolelta herää, mennään autolla. Neiti heräsi noin minuutti tämän ajatuksen jälkeen. Tuumasin sen olevan merkki siitä, että kävely tekee meille tosiaan hyvää.
Nappasin neidin vaipan ja vaatteiden vaihtoon ja lykkäsin hänet enempiä kyselemättä maantiejyriimme. Aamumaidon ennättäisi saada kerholla. Jos nyt jäisimme evästämään, oltaisi maailmalla vasta kun kerhotädit sanoisivat heippaheippaa pikkukerhottelijoille.
Aamussa oli lupausta syksystä. Sumu levittäytyi pelloille ja ötökät olivat virittäneet seittejään taideteoksiksi. Oli pakko napata kuva silläkin uhalla, että vauva hermostuu liikkumattomissa vaunuissa. Naapurin hevoset näyttivät majesteettiselta laitumellaan usvan keskellä. ( Tästä en enää kuvaa uskaltanut napata, mutta voitte kuvitella sen näyn.)
Ja me intoa puhkuen kipitimme läpi kylänraitin kohti seurakuntataloa. (Me= minä, Vauva jatkoi uniaan vaunuissa).
Tottijärvi on sen verta pieni paikka, että perheiden on puhallettava yhteen hiileen pitääkseen palvelut (=koulu ja päiväkoti) omalla kylällä. Sama henki näkyi kerhossa. En osaa selittää sitä, mutta se vain näkyi, kuului ja tuntui. Ja tälle mammalle, jolla ei liikaa tottijärveläisiä tuttuja ole, tällainen kerho on melkoinen pelastusrengas. Eihän vauva vielä siitä mitään ymmärrä, että paikalle on katettu valmis aamupala, äiti saa hetken askarrella ja laulaa luikauttaa pari kerholaulua. Itse asiassa vauvasta koko kerhokokemus ja kerhomummon sylissä istuskelu äidin aamupalan ajan taisi olla sen verta rankkaa puuhaa, että pikku neiti tuupertui askarteluhetken päätteeksi pikkupäikkäreille. Mutta äidille, oi että oli luksusta saada äitiseuraa, ohjattua ohjelmaa ja hyvää mieltä. Ja se askartelu - neiti viihtyi kerhotädin sylissä sen aikaa, kun minä sain näperrellä saksien liiman ja kartongin kanssa toukalle ihan oman kerhokortin. Kortti esittää räsymattoa ja siihen liimataan tarra joka kerta, kun ollaan paikan päälle selviydytty. Ja siitä tuli niin soma!!!
Kerhotossuja ei ihan vielä ole hankittu, eiköhän hetki pärjätä vielä ilmakin, mutta kerhoiluun jäätiin kerrasta koukkuun. Etenkin kun siellä käy myös vauvelin boyfriendehdokas, pari viikkoa vanhempi vauveli samalta kylältä. <3.
Kommentit
Lähetä kommentti